Sunnuntai 17.1.2010

Päivän paino: 73,5kg
Vyötärön ympärys: 92cm
Päivän kalorit: 1208kcal

Tänään taas sain syötyä yli 1200kcal ja 500kcal alle kulutuksen. Hienoa siis! Söin jopa muuten niin terveellisesti, kevyesti ja proteiinivoittoisesti että palkitsin itseni pienellä suklaapatukalla hyvin kuluneesta viikosta. Tämä mahtui hyvin kaloreihini sekä hiilariarvoihin, mutta jäin silti miettimään palkitsemista ja pienen käsitettä.

Motivointihan on toki tärkeää ja tutkitusti motivoinnissa auttavat tavoitteet ja palkinnot. Toisaalta tuollainen ajatus palkitsemisesta ruualla, herkulla vieläpä, on tavallaan vaarallista. Jos ajattelen, että koska tein hyvää, ei pieni paha haittaa, voin nollata hyvän tuloksen hetkessä. Ehkä jopa ottaa takapakkia.

Entäpä ajatus, että otin vain jotain pientä? Nyt todellakin söin vain 246kcal jogurttisuklaapatukan, mikä on paljon vähemmän kuin normaali suklaapatukka ja se mahtui enemmän kuin hyvin muiden päivän syömisieni kanssa. Muistelen kuitenkin jossain tutkitun, että jos laihduttaja (tai kuka tahansa) ajattelee, että jonkun herkun voi syödä nyt palkintona tai koska se on vain ihan pieni, niin tämä ei auta ruokavalion ja elämäntapojen muuttamisessa pitkällä aikavälillä katsottuna.

Ideaaliahan olisi, että tulevaisuudessa osaisin syödä tasapainoisesti ja pysyä normaalipainoisena myös ilman jokaisen suupalan laskemista ja muita apuvälineitä. Kuitenkin jos ajattelen vaikkapa, että voin palkita itseni raskaasta työpäivästä "pienellä" suklaapatukalla ja olen muuten syönyt jo kiintiöt täyteen (tai ehkä jopa yli tällaisen ajatusmallin kanssa), niin äkkiä saan sen 300-400 ylimääräistä kilokaloria päivässä. Ehkä jopa seuraavanakin päivänä ja sitä seuraavana jne. kunnes huomaan lähestyväni taas 80 kiloa (ja se on paljon minun mittaiselle tynkäihmiselle!).

Tiedän kuitenkin myös, että en kestäisi nollatoleranssia. Tai halua sitä. Helpompaa painon hallinnan kannalta olisi jättää sokeriherkut kokonaan pois mutta se rajoittaisi elämääni liikaa. Samalla logiikalla olisin varmasti parempi ihminen jos en katsoisi televisiosta mitään "hömppäsarjoja" tai lukisi muita kuin nobel-tason kirjoja, mutta kuinka pohjattoman tylsää se sitten olisi. Elämä kaipaa välillä sellaisen jogurttisuklaapatukankin:)

Missä siis ratkaisu? Toisaalta on varmasti hyvä, että silloin kun syö sokeriherkkuja, syö sitten niitä vähän pienempiä tai kevyempiä kunhan ei ala kuvitella, että ne olisivat jotenkin kalorittomia. Ja jos saisi ajateltua niin, että ei palkitse itseään syystä a tai b herkulla vaan syö sellaisen vain jos on muuten syönyt kevyesti sinä päivänä ja tietää, että se myös mahtuu ruokavalioon. Ja että ylipäänsä halusi sitä todella, turha sitä nyt syödä herkkuja jos ei mieli tee ollenkaan:)

Ja kai sitä joskus saa repsahtaakin. Silloin tällöin tulee ystävien syntymäpäiviä, vappujuhlia, jouluaattoja ja muita hetkiä, jolloin tarjolla on kakkua, sipsiä, paistia ja muuta kystä kyllä. Silloinkin voi tietysti yrittää ottaa pienempiä paloja mutta hulluksihan tulisi jos stressaisi jokaisena vuoden päivänä. Kunhan tässäkin yrittää välttää ajatusta, että "ei tätä yhtä kertaa lasketa". Kokemuksesta nimittäin tiedän, että sellainen johtaa hyvin hyvin nopeasti siihe, että ajattelen noin tänään ja huomenna ja ylihuomenna ja.. ymmärrätte mitä tarkoitan? En usko myöskään, että kiinteä fuskupäivä toimii minulle (esim. että joka lauantai saa olla laskematta kaloreita). Sen sijaan, ainakin toistaiseksi (eli viikon ajan) olen hyötynyt sellaisesta ajatuksesta, että yksin voi herkutella omenalla, vain seurassa sokerilla. Eli kotiin ei osteta herkkuja!

Paitsi sen suklaapatukan sunnuntaina..